Ruusuja

Sininen ja valkoinen, 
värit ovat vapauden - viime vuoden Suomi teema. Vaan mitä siitä vuodesta  kertoisin.

Koko vuosi oli aika rankka. Ensin vesiputki hajosi - onneksi talon ulkopuolella.
No kaivinkoneurakoitsija ja putkimies laittoivat uuden putken, ja saatiin taas vettä. Tilanne stressasi meitä aika lailla.

Pian sen jälkeen kolme läheistä sukulaista poistui Tuonilmaisiin kahdeksan kuukauden sisällä. Vanhin veli,  hänen vaimonsa ja serkku. Vanhoja jo olivat, mutta lähtönsä jätti kaipauksen ja muistelemisen. Moni ikäisemme tuttu nukkui pois aika yllättäen. Kaikki tuo pani ajattelemaan oman elämän rajallisuutta. Itse ollaan oltu kohtalaisen terveinä, mitä nyt minulla ruusu polvessa ja vyöruusu rintakehällä. Mutta onneksi oli myös kolmas ruusu;  nimittäin alppiruusu, joka heloitti kesällä hillittömän punaisena aivan maantielle asti.

Muuten hoidellaan tavallisia, talon ylläpitoon liittyviä töitä sisällä ja ulkona. Päivittäin kävellään, pappa vie veikkaukset kirkolle ja minä käyn taluttamassa veljenpojan koiraa. Kirjoja luetaan kumpikin, pappa romaaneja ja minä etenkin historiallista ajankuvausta sisältäviä kirjoja. Viime vuonna ilmestyneen Suomen rahvaan historian taidan hankkia itselleni, kun se on kirjastossa niin varattu. Siinä kerrotaan valtiohistorian vaikutuksesta tavallisen kansan elämään edellisten vuosisatojen aikana.  Olen hurahtanut sukututkimukseen. Teen sitä nettiin - Geni.com. Genin tarkoitus on olla julkinen, yhteinen suuri sukupuu, jossa eri sukuhaarat  yhdistetään. Juuri tuo yhdessä tekeminen ja  eri sukujen yhdistyminen on innostavaa. Löytyy paljon etäserkkuja. 

Puutarhaa hoidetaan vielä innolla. Tosin viime kesä oli niin viileä ja sateinen, että kaikki ei oikein onnistunut. Keväällä sitä taas innostuu uudestaan. Syksyllä kasattiin papan kanssa pieni puutarhamaja sireenipensaiden, kirsikka-, luumu- ja omenapuun katveeseen. Oikein odotan kevättä ja hedelmäpuiden puhkeamista kukkaan. Toivottavasti myyrät eivät syö istuttamiani  kukkasipuleita.

Olemme olleet innokkaita marjassakävijöitä, mutta viime kesä jätettiin väliin. Mustikat olivat aika vetisiä, ja olihan meillä vielä kaikkia marjoja pakastimessa.

Kevättalvella käväistiin Helsingissä kuulemassa ja katsomassa, kun Tim lauloi Escamillona Carmen oopperassa. Muuten ei olla liiemmin matkusteltu, mitä nyt lastenlasten synttäreillä. Kesällä tehtiin pikku reissu. Matkustettiin bussilla Helsinkiin, jossa yövyttiin ja käveltiin Hietaniemen hautausmaalla. Seuraavana aamuna Runeberg-laivalla Porvooseen, jossa nautimme kesän ainoana aurinkoisena päivänä vanhan Porvoon idyllistä. Juttelutuokio Fredrika Runebergin puutarhan hoitajan Josefin kanssa kruunasi kaiken kokemuksen. Ja sitten taas bussilla kotiin. Eipä sitä tarvitse virkistyäkseen enempää kuin lähellä koetut  pienet erilaiset  hetket. 

Ennen joulua käytiin muutamissa konserteissa Joroisten kirkossa. Osallistuttiin myös kunnan itsenäisyyspäivän juhlaan ja erilaisiin pikku tilaisuuksiin. Suomi-100 vuoden kunniaksi ”tuuletin” muutaman kerran 25 vuotta sitten tekemääni Etelä-Savon kansallispukuakin, joka nipinnapin mahtui päälle, mutta kaunis se on. Olin seurakunnan talkoissa tekemässä havuseppeleitä, jotka laskimme sankarivainajien haudoille.

Joulua vietettiin meidän vanhojen perinteiden mukaan.  Aamulla ohrauunipuuroa ja karpalokiisseliä.  Kun Suomen Turku oli julistanut joulurauhan ja juotu torttukahvit, käytiin viemässä haudoille kynttilät. Harmaaseen turkkiin pukeutunut joulupukki käväisi tuomassa lahjoja ja illalla syötiin runsas jouluateria. Leikkimistä ja ulkoilua kävellen ja potkurilla ja lapsenlapsi  jopa suksilla.

Tänä vuonna on paljon lunta, toisin kuin viime vuonna.  Ehdottelin papalle, että kaivettaisiin sukset esille, kun pääsee ihan omasta pihasta hangille. Saas nähdä innostutaanko.