Mummo piipahti Etelä-Saksassa 31.8-3.9.2001

Olin 36 vuotta sitten kesätöissä eteläsaksalaisen sisäoppilaitoksen puutarhassa. Paikka oli Urspringschule, Schelklingenin kaupungin kupeessa, lähellä Ulmin kaupunkia. Olin jo monta vuotta halunnut käydä siellä uudestaan ja nähdä sen lisäksi Heidelbergin ja Neckarjoen laakson.


Niinpä hankin netin kautta lentoliput Finnairin äkkilähdöistä. En varannut yösijaa tai junamatkoja valmiiksi. Matkaa varten kyselin neuvoja tutuilta ja katselin vähän netistä. Matkavaatteiksi huomasin valitsevani pelkästään mustia vaatteita, vaikka en yleensä pukeudu mustiin. Valinnan syykin selvisi matkan kuluessa. Torstaina matkustin linja-autolla Joroisista Helsinkiin, matka sujui nopeasti savonrantalaisen emännän kanssa tarinoidessa. Helsingissä jouduin keskelle Taiteiden yön alkusoittoja, Kolmen Sepän patsaalla soi eloisa intiaanimusiikki. Yövyin Sampsalla, joka huolehtivaisesti kertoi minulle, miten lentoasemalla toimitaan. Olin lentänyt edellisen kerran 80-luvulla!

Perjantaiaamun varhaisina tunteina nousin alkajaiseksi väärään suuntaan menevään metroon, sitten äkkinäinen bussinkuljettaja ei osannut reittiä, mutta onneksi matkustajat osasivat neuvoa. No, lentokoneeseen selvisin hyvin, vaikka alkumatkasta vähän kangerteli.

Lentosää oli aika pilvinen, mutta muuten lento sujui tasaisesti. Osasin jo odottaa, että Frankfurtin lentoasema on iso, mutta en sitä, että se on äkkinäiselle ja jännittyneelle matkustajalle niin monimutkainen ja vaikea hahmottaa. Tulomatkalla tosin huomasin, että siellä on tiheässä erittäin hyviä näyttöpäätteitä, joista löytää vastauksia kysymyksiinsä, sekä myös avuliaita virkailijoita. Mutta mennessä olin niin jännittynyt, että en yksin, monista neuvoista huolimatta löytänyt reittiä lentoaseman kaukojunien raiteille. Tarrauduin ystävällisen näköiseen saksalaiseen, joka tuntui olevan menossa Mannheimiin, ja seurasin häntä oikealle junaraiteelle. Frankfurtin päärautatieasemalle ei tarvinnutkaan mennä, vaan lentoasemalta pääsi suoraan Heidelbergiin ja Ulmiin menevään junaan.

Heidelberg näytti asemalta katsoen olevan tupaten täynnä turisteja, joten päätin jatkaa matkaa Ulmiin. Saksan rautateillä on kyllä helppo matkustaa. DB:n Reiseinfosta saa matkalippujen ja hyvän suullisen opastuksen lisäksi myös junamatkaan tarvittavat tiedot paperille tulostettuna. Matkan hinta vaihtelee junatyypin mukaan. Edullisella viikonloppulipulla voi matkustaa paikallisjunilla niin paljon kuin ehtii. Matkalla Heidelbergistä Ulmiin oli konduktöörinä jämpti, ystävällinen ja charmikkaasti hymyilevä vanhempi herra, joka näytti pitävän työstään niin paljon, ettei varmaan malttaisi eläkkeelle jäädä. Juna oli täynnä, etenkin nuoria oli paljon, ja jouduin istumaan tupakoitsijoiden puolella.

Junan ikkunasta katselin nopeasti vaihtuvia maisemia; kumpuilevia viljavainioita, tiheässä olevia taajamia, hyvin tarkkaan hoidettuja puutarhoja monine kukkaistutuksineen ja myös niitä takapihoja. Stuttgartin jälkeen rata kulki Svaabian alppien lomassa, ja vuorten etelärinteet olivat viiniköynnösviljelmien peitossa. Laaksoissa oli pieniä taajamia miltei jatkuvana nauhana.

Oli oikein kaunista.



Saavuin Ulmiin perjantaina klo 14. Kuvittelin näkeväni siellä jotain tuttua, mutta paljon oli 36 vuodessa ehtinyt muuttua. Paikallisen asukkaan opastuksella löysin Ulmin suuren katedraalin, sen vieressä olevan kaupungintalon ja turisti-infon.

Helposti löysinkin edullisen yösijan Hotelli Bäumlesta, aivan Ulmin katedraalin viereisestä korttelista, keskiajalta peräisin olevalta alueelta. Ei haitannut, vaikka ullakkohuoneeseeni ei kuulunut omaa vessaa tai suihkua, sillä paikan hyvä sijainti, romanttisuus ja rauhallisuus hurmasivat minut heti. Ei ollut televisiota eikä radiota, vain kirkonkellojen soitto joka neljännes tunti. Ravintolassakin pidettiin lepopäivää lauantaina ja sunnuntaina. Hotellin muut vieraat näyttivät olevan saksalaisia tai japanilaisia. Tälle "Hiilikujalle" oli helppo löytää ja kaikki oli lähellä.

                                                                                        

Hotel Bäumle

"Katedraalinäkymä"

Hotellin emäntä

Aamupalalla

Ravintolahuone

Ulm

sijaitsee Tonavan rannalla, ja sen merkittävin maamerkki on 600 vuotta vanhan Ulmin katedraalin 161 metriä korkea kirkontorni. Kaupungin keskiaikaisia alueita, Kalastajakorttelia ja katedraalin viereisiä alueita on korjattu ja entisöity viime vuosina uskomattoman kauniiksi. Katedraalin korjaamiseen kerätään varoja, mm. myymällä taiteilijoiden tekemiä, suuria varpusveistoksia, joita näkyi ympäri kaupunkia. Ne antoivat iloisen ilmeen katukuvaan.

Ulm kuuluu Schwabenin alueeseen. Ihmisissä on mielestäni myös alppiseudun ja eteläeurooppalaisen väestön piirteitä, he olivat ystävällisiä ja iloisia. Siirtolaisuus näkyi, samoin turismin lisääntyminen.

Kaupungissa oli paljon ihania tavaroita pullollaan olevia kauppoja, ja vilkasta näytti kaupankäynti olevan.

Kulttuuritarjonta tuntui olevan runsasta. Kadunkulmissa oli vähän väliä musiikkiesityksiä. Mieleeni jäi etenkin latinalais- musiikkia soittanut orkesteri, jonka jäsenet olivat jo harmaapäisiä, mutta trumpetti soi upeasti.

Kun tutustuin katedraaliin, siellä pauhasi mahtava urkukoraali, jota hiljennyin hetkiseksi kuuntelemaan.

Kävelin varmaan parikymmentä kilometriä kierrellessäni ympäri kaupunkia ahmien silmilläni kaikkea kaunista ja vanhaa, rakennuksia ja runsasta kukkaloistoa ikkunalaudoilla. Lähetin postikortteja tutuille, että tietävät: nyt on mummo vihdoinkin päässyt matkoille. Galleri Kaufhausissa oli yleisölle avoin internetmahdollisuus, markalla sai 15 minuuttia aikaa lähettää vaikka emaileja tutuille.

Ravintolan tummassa kauniissa salissa söin päivälliseksi maakunnan perinneruokaa "Schwäbische spätzle", ja join yhden oluen "Golden Ochsen", jonka panimolla on yli 400- vuotiset perinteet. Ja sitten kyllä uni maistui. Olihan päivällä pituutta, ja se oli täynnä minulle uusia, erilaisia tapahtumia.

                                                   

Kalastajakorttelia

Vino talo

   

Mummo muurilla

"Varpunen"

Lauantaiaamuna lähdin junalla matkani pääkohteeseen, Urspringiin ja Schelklingeniin.

Schelklingen

Schelklingen on pieni keskiajalta oleva kaupunki, jonka elämää nykyään hallitsee kalkkikivikaivos ja suuri Heidelbergin sementtitehdas.Vanhat rakennukset on entisöity kauniisti, mutta mikään turistikaupunki ei Schelklingen ole.

"Kävelen pitkin kaupungin katuja ja ihmettelen, kun ihmiset nyökkäilevät minulle. Hehän tervehtivät vierasta, " Grüss Gott". Vanha maanviljelijäkin nyökkää ajellessaan traktorilla kaupungin kadulla.

Vieläköhän täällä keskellä kaupunkia on se maatalo, jossa on navetta ja asuinrakennus saman katon alla? Näkyy olevan, ja lantatunkiotkin ovat seinän vieressä, mutta kunnolla kompostuneina ne eivät yhtään haise. Alas haisevat lietelantalat!

Pistäydyn kahville ja kyselen, vieläkö tuttu rouva asuu täällä. Kahvilanpitäjä ohjaa minut heti kahden eläkkeellä olevan opettajannäköisen, simpsakan rouvan luo, jotka oitis selvittävät asian. Tuttuani en kuitenkaan tapaa, vain hänen suloisen pojanpoikansa, joka ei puhu kirjakieltä, vaan svaabin murretta. Ymmärrämme toisiamme, ja otan hänestä valokuvankin. Sitten lähdenkin Urspringiin".

Urspringschule

Urspringschule on evankelinen sisäoppilaitos, jossa nuoret opiskelevat ylioppilastutkinnon ohella nykyään myös ammatillisia aineita. Se toimii vanhoissa 1200-luvulta olevissa luostarirakennuksissa, tosin uuttakin on rakennettu. Miljöö on hyvin kaunis ja ilmasto lempeän lämmin. "Kävelen paikallistietä kohti Urspringiä, nappaan valokuvia, haistelen ilmaa, istahdan välillä penkille lepäämään. Siellä se on, sama vanha Urspring. Vaikuttaa kovin hiljaiselta, siellähän ei näy "ristin sielua", koululaisilla on varmaan loma.

Vanhojen luostarin muurien ulkopuolella on puutarha, jossa Leenan ja herra Baumannin kanssa työskentelimme. Sama vanha puutarhavaja on muurin suojassa.

Menen korkean muurin vierestä piha-alueelle. Vasemmalla on 500 vuotta vanha talo, jonka yläkerroksessa asuimme. Tuosta ikkunasta hiivin kerran yöllä salaa ja kiipesin ystävän kanssa muurien yli metsäretkelle.

Oikealla edessä on luostarikirkko, tahtoisin käydä siellä vielä, mutta ovi on kiinni. Kirkon holvikäytävä herättää romanttisia muistoja. Suoraan edessä on pihan näyttävin rakennus, jossa silloin sijaitsi ainakin keittiö ja ruokasalit.
Menen luostarin muurin viertä lähteelle, jossa viivähdän hetkisen. "U-Topf", jossa on aivan kirkasta vettä, ja jonka viereen luostari lienee aikoinaan perustettu. Myllyn rattaat ovat paikoillaan. Seurailen hetken lähteestä alkavaa puroa, joka aikanaan yhtyy Tonavaan. Forellit uivat kirkasvetisessä purossa.

Palaan vanhaa hevoskastanjakujaa pitkin luostarin pihaan. Luon vielä silmäyksen ympärille. Oli oikeastaan hyvä, että sain viipyä muistoissani yksin. Nuuhkaisen lempeän lämmintä ilmaa ja kävelen hitaasti Schelklingeniin. Jatkan junalla Ulmiin, jossa riittää katselemista. Peseydyn, mietin kulunutta päivää ja käyn aikaisin nukkumaan, sillä lähden varhain sunnuntaiaamuna junalla Heidelbergiin." 

Sunnuntaiaamuna oli rautatieasema aika hiljainen. Istahdin penkille junaa odottamaan, ja pian viereeni tulla tupsahti keski-ikäinen nainen, jonka kasvonpiirteet viittasivat itään.Ystävällinen nainen kertoi tulleensa Saksaan parikymmentä vuotta sitten Mustanmeren alueelta . Hänkin matkusti viikonloppulipulla ja jännitti junien vaihtamista. Paikallisjunalla matkustaessa ehtii katsella maisemia, ja junassa kulkee enemmän paikallisia ihmisiä. Matkalla Ulmista Heidelbergiin minua vastapäätä istui rakastunut aikuinen pariskunta, joka oli ollut pyöräilemässä. Mies oli niin lemmenhuumassa, että lähtiessään kuiskasi minullekin "Tschüss".

Heidelberg

Heidelbergissä varasin ihan ensimmäiseksi hotellihuoneen aivan rautatieaseman läheltä, että varmasti ehtisin aamupikajunalla Frankfurtin lentoasemalle.

Heidelbergiin tutustuminen tuntui vähän velvollisuudelta, sillä onhan se niin maineikas ja historiallinen kaupunki, että äitivainaakin sen tiesi. Niinpä sitten kävelin ja katselin ja kävelin ja katselin, ja katsomista riitti. Neckarjoen rantatiellä kulki vain autojen jatkuva jono, mutta vanhan kaupunginosan pääkatu oli kuin ihmisiä vilisevä virta. Kiipesin Heidelbergin linnaankin ja otin muutamia valokuvia, vaikka varmasti parempiakin otoksia oli kaupan. Tuntui, että olin ihan kurkkua myöten kyllästetty kaikkea vanhaa, romanttista ja kaunista, ainakin vähäksi aikaa.

Neckarjoen laakso oli vielä katsomatta. Viikonloppulipulla sain matkustella niin paljon kuin "sielu sietää". Siispä kyselin Reiseinfosta aikataulut ja reitit ja lähdin Heilbronnia kohti. Oma karttani lienee ollut vanhentunut, sillä juna kulki Neckarjoen vartta vain vähän matkaa ja sen jälkeen kauempana ja palasi vasta Bad Wimpfenin kohdalla Neckarille. En saanut selvää junan kuulutuksesta, joten jäin pois junasta ja palasin seuraavalla junalla takaisin Heidelbergiin. Olin nähnyt jo ihan tarpeeksi.

Hotellihuoneessa otin suihkun ja televisiosta näin vähän maailman tapahtumia. Menin aikaisin nukkumaan, sillä herätys oli klo 5. Mutta matkajännitys piteli hereillä, niin että sain nukutuksi vain pieniä pätkiä.

Maanantaiaamuna pyyhkäisin ICE-junalla Heidelbergistä Frankfurtin lentoasemalle. Olin melko aikaisessa ja terminaaleissa oli hiljaista, joten keskityin opasteiden ja suuntaviittojen lukemiseen. Niinpä oikea terminaali ja lähtöselvityspaikka löytyi helposti Sky-line junalla kulkien. Lähtöselvityspaikassa tapasin kaksi mukavaa suomalaista nuorta, jotka palasivat omatoimiselta lomamatkalta Malesiasta. He lupasivat huolehtia mummon koneeseen, mutta turvatarkastuksen jälkeen reitti oli minullekin kuin "selvää pässinlihaa".

Helsingissä olikin vastassa poikkeustilan tunnelma, helikopteri pörräsi, poliiseja ja varusmiehiä oli joka kulmalla. Oli kuulemma presidentti Putin valtiovierailulla. Linja-automatkalla meillä sattui heinolalaisen sairaanhoitajan kanssa jutut luistamaan, ja matka taittui rattoisasti. Heinolan Lusin suoralla oli parhaillaan käynnissä ilmavoimien varalaskulentoharjoitukset, Hornetit ja Hawkit lensivät matalalla ja meteli oli melkoinen.
Kotona olin klo 21 paikkeilla. Kertomista riitti niin paljon, että äänikin käheytyi.

Mustiin olin tiedostamattani pukeutunut siksi, että matka oli minulle jonkinlainen surutyö. Oli korkea aika luopua toteutumatta jääneistä toiveista ja sitkeistä päähänpinttymistä, jotka tiedostamatta vaikuttivat elämääni. Oli aika haudata "vinttikomerossani piileskellyt, kummitteleva luuranko". Asioiden perinpohjainen ymmärtäminen ja hyväksyntä myös tunnetasolla vaati minulta matkan; nähdä uudelleen nuo tärkeät paikat, tuntea tuulen hyväily, nuuhkaista ilman tuoksua.

Tiesin, että matkustamista helpottaa kummasti, kun on sopivan mukavat kengät ja maha kunnossa. Niinpä olin ostanut torilta nauhalliset, nahkaiset kävelykengät. Matkalaukussa oli mukana ruisleipää ja paikallisista kaupoista ostin jugurttia. Siispä pian uudelleen ..... laukussa leipää ja piimää vaan!


Terveisin Ulla-mummo.